perjantai 17. elokuuta 2012

Kun pää vetää, mutta kroppa ei kestä

Pitkästä aikaa päivitystä.
Muutama viime viikko on tullut kiehuttua omassa liemessä, koska huono jalkani sanoi poks. Viimeiseen asti painettiin täysillä, kuuntelematta niitä pieniä merkkejä mitä oli ilmassa. Ja hyvä on jossitella nyt jälkeenpäin: JOS olisin taipunut ja ottanut saikkua muutaman päivän ajoissa olisiko jalka poksahtanut. JOS olisin antanut periksi ja jättänyt lomituksen kesken, niin olisinko saikulla. Ja tätä jossittelua voisi jatkaa koko päivän.

Tästä hyvästä sitten ortopediaika nitkahti viikkoa aiemmaksi, mitä oli alunperin suunniteltu, eli oma etappipäivä onkinn 7.9., eikä 14.9.
Päätä on rassannut sitten liikkumattomuus. Eli jos jalat ei kärsi kannatella kroppaa, niin miten liikut. Ja kun oman korvienvälini tiedän, niin vähän varoen salilla tehtyyn yläkropan treeniinkin suhtaudun, koska pää kehoittaa kumminkin kokeilemaan "mitä nilkka kestää".
On niitä tuloksia tullut liikkumattomuudesta huolimatta ja jotain kotitreeniä yläkropalle on tullut tehtyä myös.
Viralliseen normaalipainoisuuteen on matkaa 2kg ja aikaa lääkärikäyntiin on 3 viikkoa, joten nyt kiristyi entisestään ruokavalio. Sinne meni marjat, vapaat vihannekset ja hedelmä palarista. Kolme viikkoa istuu vaikka seipään nenässä, eli eteenpäin painetaan kaikesta huolimatta. Periksi antaminen ei ole missään vaiheessa tullut mieleen.

Ja onneksi on liikuntamuotona olemassa ratsastus. Kaverin hevosta olen käynyt "kiusaamassa", jotta saan edes jotain liikettä. Selkäännousu tapahtuu korkealta jakkaralta, jottei tarvitse pahemmin oikeaa jalkaa vaivata. Pysyy samalla oma selkä ja lantio liikkeessä, ettei tule sitten niiden suhteen takapakkia, ainakaan kovin pahasti.
Hevosella matkustaminenhan ei paljoa kaloreita kuluta, mutta se ratsastaminen kunnolla alkaakin sitten jo mukavasti vaikuttamaan.

Kyllä tämä tästä vielä riemuksi muuttuu. Jos yhtä reippaasti päivitän tilannetta, niin seuraavan kerran onkin luvassa kuvamateriaalia ja lopulliset tulokset. Tämä siis ehkä...eihän sitä tiedä miten tässä tulee reipastuttua :)